maanantai 8. lokakuuta 2012

Raunioilla rämpimistä ja hallitokoa

Perjantaina suunnattiin Lauran ja valkeiden seurana raunioille. Bea nosti kolme maalimiestä. Tyttö on oppinut laskemaan haukut, ja mä olen ottanut liikaa sillä sitä "palkka 10 haukun jälkeen".. -_- Se laskee haukut ja lopettaa yhdeksään. Plaah. No, sitä nyt ei ole hankala työstää. Meillä oli kivaa, vaikka maasto oli sateen jäljiltä hurjan liukasta muta-savivelliä ja ohjaajalla oli hankaluuksia siksi liikkua.

Sitten suunnattiin agimestalle tokoilemaan. Vähän jännitti kun hallissa oli monta muutakin koiraa, että miten käy Bean keskittymisen, kun ollaan niin pitkään treenattu ilman häiriökoirakkoja. Turhaa jännäsin, Bea oli oikein skarppi ja hyvinhyvin innokas :) Kivaa oli! Seuraaminen on parantunut huomattavasti. Edistämistä ei tapahdu enää kun liian korkeassa vietissä, jos pääsee sinne nousemaan. Kontakti on parantunut myös todella paljon. Oikein hyvä treeni ja kivaa seuraa. Perjantaina uusiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti