tiistai 30. kesäkuuta 2009

BH-kurssi, tunti 2

Bea oli ihan täpinöissään kentälle menosta. Siis ihan täpinöissään.
Otettiin aluksi perusasentoa ja muutaman askeleen seuraamista, sitten käännöksiä ja sellaista. Likka meni muutamia kertoja vinoon, vähän liian eteen ja käskin sen aina vaan uudestaan korjaamaan ittensä.Vähän likka turhautui, mutta sen kautta sitten rauhottui ja katsoi vähän tarkemmin mitä touhuaa. Otettiin minuutin paikallamakuu ja pysyi hienosti.
Otettiin myös kentän pituista seuraamista, eli pitkää! Jouduin aluksi ottamaan herättelyksi vähän askeleen seuraamisia ja käännöksi, sitten mentiin. Itse olin niin keskittynyt koiran tekemisiin, että menin varmaan aikamoista vinkuraa kentällä.. Ihan kivasti se meni, vaikka muutaman kerran loikki ja pari kertaa jouduin antamaan herpaantumisen takia hihnalla pakotteen. Silti jäi jotenkin sellanen kettumainen fiilis, kun se ei toimi tuolla tunneilla yhtään niin hyvin kun muualla. :/ Kai sae on siitä, kun ohjaaja höpöttää sen verta pitkiä aikoja vähän väliä ja mä olen paineistunut, kun ihmisiä on siinä vieressä töllöttämässä. Kyllä se tästä, ens kerralla paremmin.

Toivottavasti huomiset rauniotreenit menis putkeen.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

copypastea muualta

Raunioilla

Alotettiin hallinta treenillä. Paikalla olo oli ensimmäinen etappi. Jätin Bean perusasennosta istumaan ja kävelin 15 askelta. Bean mielestä oli kovin omituista kun ihan siinä vieressä, täysin vieraassa paikassa, oli uusia kavereita... Nosti persiin ja seisoi, käskin sen etäältä istumaan ja likka istui loppuajan kiltisti.
Sitten olikin luoksetulo. Jätin likan perusasennosta paikalle istumaan, kävelin 30 askelta, odotin hetken ja kutsuin. Tyttö tuli vauhdikkaasti ja tiiviisti eteen, josta käskin sen perusasentoon. Otettiin myös lyhyempänä luoksetulo, jolloin toi paukapää hidastelee :/ Sitten mä ryntäilin sitä karkuun kun hidasteli ja en edes vaatinut asentoa, vaan palkkasin kun tuli vauhdikkaasti.
Seuraavana oli vuorossa eteen lähetys, jota me ei olla ikinä tehty, kun en ole ajatellut pk-puolelle suunnata. Noh, aloitettiin muutamalla metrillä, käskysanaksi tuli "mene". Hienosti likka kirmas ja pääsi palkkakupin luokse :D Seuraava oli vähän pidemmällä matkalla. Otin Bean perusasentoon, odotin kontaktia ja annoin käskysanan "mene". Likka kirmas palkkakupille vauhdilla. Otettiin vielä muutama kerta ja hienosti meni. Nyt aletaan tokoilun jälkeenkin ottaa tota.
Myöhemmin Bea pääsi raunioille pelastamaan kolme ihmistä. Ihmiset oli ihan maailman ihanimpia, niiltä sai lihapulliakin XD Tyttö liikkui hyvin raunioille, ainut vaan että astui piilon kannelle, joka rämähti ja säikkyi sitä vähän. Sen jälkeen liikkui paljon varovaisemmin, mutta ihan innokkaasti. Työsti kivasti ihmisen hajua ja ihan selvästi tunnisti sen. Treenin jälkeen jäätiin vielä harjottelemaan telineitä ja käveltiin kasoilla, että tottuisi. Tyttö meni tikkaita, rappusia, puomeja, kaltevia tasoja, pilkko pimeisiin luoliin, huterille tasoille, talon katolle, metallisia alustoja ja kaikkea mahdollista. Joissain (kuten kaltevissa) sai tehdä vähän töitä rohkaisun kanssa, mutta voi sitä riemua, kun se selviytyi ja osasi. Likka oikein uhkui itsevarmuutta sen jälkeen :) Äitin pieni pelastuskoira <3

Ainiin; ohjaaja sanoi hallittavuusosiossa, että on liikuttavaa, miten innokkaasti ja ilosesti Bea tekee töitä mun kanssa :) Se oli mahtavaa kuulla.

ainiin, numero2: Otettiin Bean kanssa myös hyppyestettä, vähän sen säkää korkeempaa ja siitä vielä vähän korkeempaa: hyppäs hienosti! Jätin sen esteen toiselle puolelle ja kävelin itse toiselle puolelle estettä. Sitten kutsuin sen ja sanoin esteen kohdalla "hyppy". Meni tosi hienosti, vaikka ei totakaan oltu ennen edes kokeiltu :) Piti vielä A-este kokeilla. Senkin likka meni ihan tosta noin vaan. Hitsi mikä pikku-orava toi on XD

torstai 18. kesäkuuta 2009

Pienistä jutuista iso apu, treeniä kuumuudessa

Käväsin huonosta voinnista huolimatta Bean kanssa pihalla treenaamassa. Otin nyt aluksi 5min vaan askeleen seuraamista ja perusasennon hinkkaamista. Tämän jälkeen otin pidempää seuraamista, tommosta 10 askelta. Jumankekka, likka seurasi samalla tavalla kun pikkusena! Kuono mun jalassa kiinni ja tiivis katse muhun :D Ei mitään löysäilyä missään vaiheessa treeniä. Otettiin myös muutama käännös vasempaan, mä olen siinä niin huono. Nyt se kuitenkin onnistui ihan hyvin mulla sekä koiralla :) Ja jottei olisi koko treeni mennyt ihan hirmuseksi viilaamiseksi, niin otettiin liikkeestä maahanmeno ja istuminen. Maahan meni hyvin, mutta istumisessakin ois mennyt maahan. Ei auttanut kun ottaa muutaman kerran ihan vaan istumista ja kokeilla uudestaan. Sitten se sujuikin. Mä olen tyytyväinen, todella tyytyväinen. Toi sen suraaminen ja keskittyminen on nyt ihan huippua. Se pistää itsensä ihan totaalisesti likoon.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Bh-kurssi, tunti 1

Meitä oli kurssilla vain kolme koirakkoa, jokainen koira oli yksitellen treenaamassa.

Tänään ei tehty muuta kun hinkattiin perusasentoa ja otettiin askeleen, kolmen seuraamisia ja paikallamakuuta.

Tykkäsin ohjaajasta kovasti, nopea sanomaan ja käyttää hyvin ääntään. Muistaa myös huomauttaa positiivisista asioista.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Tokoilua

Iltalenkin jälkeen tokoiltiin Bean kanssa vähän.
Otettiin ensin sivulletuloa, meni ihan kohtalaisesti.
Paikallamakuu sujui hienosti, askelia otin 30+.
Myös luoksetulo tehtiin 30+ askelilla ja likka tuli todella vauhdikkaasti. Ensimmäisellä kerralla hidasti mun mielestä vähän liian aikasin, mutta muut kerrat tuli loppuun asti vauhdikkaasti ja loppuasento oli suora ja tiivis.
Liikkeestä maahanmenoakin otettiin ja joka kerta meni nopeasti maahan ja pysyi siellä. Liikkeestä istumisessa meni ensimmäisellä kerralla maahan, otin sitten muutaman kerran ihan vaan istumista ja sitten kokeiltiin uudestaan. Sujui oikein hyvin.
Otettiin seuraamista. Vasemmalle käännöksiä oli kaksi. Seurasi tiiviisti, käännökset sujui hyvin, mutta lopussa herpaantui kerran katsomaan vierestä lentänyttä lintua, otti kuitenkin nopeasti kontaktin taas sen jälkeen ja lopetettiin perusasentoon.
Otettiin oikealle käännöksiä perusasennosta ja ne meni loistavasti, kuten aina.

Olen tyytyväinen, vaikka paremminkin olisi voinut mennä.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Illan pihatreenit














Käytiin ottamassa pihalla iltatreeni omistajan äkkinäisestä päähänpistosta.

Luoksetulo: Jätin Bean maahan makaamaan, kävelin 20 askelta ja käännyin. Odotin vajaa minuutin ja kutsuin luokse. Bea tuli vauhdilla ja innokkaasti. Hidasti vähän ennen pysähdystä ja tuli tiiviisti eteen. Loistava tyttö <3 (tarttee ostaa se sekuntikello, että voi joku ottaa aikaa näissä)

Paikallamakuu: Jätin Bean maahan, kävelin taas sen 20 askelta, käännyin. Odotin taas sen vajaa minuutin ja palasin koiran luokse. Palkkasin kun makasi maassa, menin koiran sivulle ja käskin perusasentoon, palkkasin. Ei hievahtanutkaan liikkeen aikana.
Toinen versio tästä oli se, että häiriöihminen kävelee mun eteen seisomaan, kun seisoskelen siellä far out Beasta, niin, ettei Bea näe mua. Ei haitannut mitään. Ihana tyttö.

Seuraaminen: lähdettiin perusasennosta. Käveltiin ihan häiriöihmisen vierestä, tehtiin täykäännös oikealle ja palattiin seuraamisen alotuskohtaan. Loppui perusasentoon. Tyttö oli tiivis ja skarppi. Ensimmäisellä kerralla katsoi häiriöihmistä ohitettaessa, toisella kerralla ihminen ei enää kiinnostanut.

Liikkeestä maahan: Kokeiltiin tätä ensimmäistä kertaa. Perusasento, seuraaminen, jättö ja jatkoin matkaa viisi askelta, palkkasin. Meni heti ensimmäisestä kerrasta!!! Otettiin muutama kerta uudestaan. Toisella kertaa meni epäröiden, eli vähän hitaasti mutta meni kuitenkin. Kolmannella kerralla jäi seisomaan... Neljännellä kerralla meni nopeasti maahan ja jäi paikalleen. Siihen oli hyvä lopettaa. :)

torstai 4. kesäkuuta 2009

Kaupungissa pyörimistä


Tänään siis tunnilla otsikon mukaisesti pörrättiin kaupungissa, ohitettiin koiria, jätettiin koira odottamaan kaupan eteen jne.
Ilma oli suoraan sanottuna ihan sieltä, satoi vettä ja oli kylmä. Bea kuitenkin otti kauniisti ohituksissa kontaktia ja kaupan eteen ääneti odottamaan. Äitin reipas tyttö. Otettiin yksi paikallaolo tunnin lopuksi ja sekin meni todella hyvin. Ei siis valittamista, paitsi säästä.

Palataan muutama päivä taakseppäin: kaveri oli kuvaamassa mun ja Bean TOKOilua ja temppuilua. Muistoksi tästä sain kivan läjän loistavia kuvia ja lisää on tulossa. :) Ohessa yksi kuva: vilkuttava Bea.